Postmodernin haavakulttuurin sosiaalisena kiinnekohtana toimii revittyjen, avoimien ruumiiden ja paljastettujen yksilöiden spektaakkeli, johon katsoja vietellään kollektiivisen, perverssin näkemisen pakon kautta. Ruumiin mediaspektaakkelia toisinnetaan rikospaikoilla ja sairaaloissa, fiktion ja todellisuuden kuvastojen kautta. Yksi tapa ymmärtää haavakulttuurin sosiaalisen spektaakkelin voimaa on mimeettinen pakkomielle, jota voidaan tarkastella esimerkiksi sarja- ja massamurhaajien motiivien kautta. Se kiinnittyy traumaan, liittyy itsensä tunnistamiseen tai näkemiseen uhreissa, mutta johtaa pikemmin teon kieltämiseen oman identiteetin kieltämisen kautta. Kuoleman symbolinen vaihtoarvo muuttaa sen myös rahaksi ja vallaksi. Toinen tapa lähestyä ruumista haavakulttuurissa on nähdä se osana tämän päivän teknologioita, kytkeytyneenä koneeseen ja proteesin kaltaisen kaksoislogiikan kautta.  

Mailis Saralehto Rekola (s. 1976) käsittelee teoksissaan haavakulttuurin mekanismeja, mitä se representoi ja miten sen kielioppi toimii. Saralehto Rekola on valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Turun Taideakatemiasta sekä filosofian maisteriksi Turun yliopistosta ja suorittaa paraikaa taiteen maisterin opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa.  

Kirjallisuutta: 
Mark Seltzer. Serial Killers. Death and Life in America's Wound Culture. Routledge, New York, 1998.Jean Baudrillard. Lopun illuusio. Gaudeamus, Tammer-Paino Oy, Tampere, 1995. 

 

The social hold of the postmodern wound culture is the spectacle of torn, open bodies and revealed individuals. The viewer is seduced by the collective, perverse compulsion to observe. The media spectacle of body, or corpse, is represented in crime scenes and hospitals, through the imagery of fiction and reality. One way to understand the power of social spectacle of wound culture is the mimetic compulsion. It can be seen also through the motives of serial and mass murderers. It holds into the trauma, through the identification of victims, but will be leaded to refusal by denying own identity. Symbolic exchange of death can change it also into money and power. Another way to approach the wound culture is to understand the body as part of postmodern technologies, switched in the machine and through the double logic of prosthesis.  

Mailis Saralehto Rekola (born 1976) is dealing with the mechanisms of wound culture, what is representing and how the grammar is working. Saralehto Rekola is graduated from Turku University of Applied Sciences (BFA, fine arts) and University of Turku (MA, media studies). Currently she is studying MFA degree in University of Art and Design Helsinki, programme of Creative Business Management in School of Art and Media Pori.  

The most humble and greatest thanks to my husband Juho Rekola, who has directed the parts of Distill Life, and to my daughter Emmi, who is my sun and I am her planet. The exhibition has never been finished without help of my parents and my parents-in-law, and my friends and colleagues. Also I would also to address great thanks to TOP foundation and Cultural Board of Turku.  

Literature:

Mark Seltzer. Serial Killers. Death and Life in America’s Wound Culture. Routledge, New York, 1998. Jean Baudrillard. Illusion of the End. 1992. 

http://www.mailissaralehto.com/

00130gallery@gmail.com

www.00130gallery.net