exhibition artist

• l

WHAT HAPPENS WHEN NOTHING HAPPENS

Voisin sanoa, montako porrasta taloon oli. Voisin kertoa montako
väliovea, montako ikkunaruutua, montako henkaria riippui
vaatetangossa.
Kuulin sorsien lentävän yli, kuulin lentokoneen kaukaa, kuulin lasin
särkyvän kenkieni alla, kuulin oudon rasahduksen huoneen toisessa
päässä.
Tuntui siltä, kuin mitään ei tapahtuisi. Mitään ei tapahdu, mutta
toisaalta kaikki on mahdollista.

Näin unta tästä paikasta.
Minä olin sisällä talossa.
Se näytti samalta paikalta,
paitsi tämä valo.
Minä seisoin tuota seinää vasten.
Mutta se en ollut minä.
Se näytti minulta, mutta se en ollut minä.

"The devil is in the details", sanotaan. Yksityiskohdat tekevät
asioista haasteellisen.
Ehkä olin nähnyt liikaa.
On mahdotonta nähdä liikaa.
Mitä vähemmän oli nähtävää, sitä tarkemmin katsoin ja sitä enemmän
näin. Kaikissa pienimmissäkin liikkeissä.
Oivalluksen hetki - kun katsoo jotain tavanomaista tarpeeksi pitkään
ja näkee siinä jotain uutta.

Haluan muistaa asiat omalla tavallani
Ja se kuinka muistan ne...
Ei välttämättä ole niin, miten ne tapahtuivat.

Mietin, kuinka asioista ei voi enää kertoa jälkikäteen, kuinka
paikalle jäämällä kokee jotain unohtumatonta, kuinka voi koskettaa
toista, kuinka aina kannattaa tanssia ja miettiä vasta sen jälkeen.

WHAT HAPPENS WHEN NOTHING HAPPENS

I could tell you, how many steps there were into the house. I could
tell how many doors there were inside, how many windowpanes, how many
coat hangers in the cloth rail.
I heard wild ducks passing above, I heard an airplane from faraway,  I
heard the glass breaking under my shoes, I heard a strange crack from
other side of the room.
It felt like nothing was going to happen. Nothing was happening but
still everything was possible.

I had a dream about this place.
I was inside this house.
It looked like this place
except this light.
I was standing right over here...
by that wall.
Except it wasn't me.
She looked like me, but I wasn't there.

"The devil is in the details." Small details makes it challenging.
Maybe I was seeing too much.
It was impossible to see too much.
The less there was to see, the harder i looked, the more i saw.  In
the smallest registers of motion.
When looking at ordinary things, suddenly you see something new in them.

I like to remember things my own way.
And how I remember them...
is not necessarily the way they happened.

My mind wonders:
about inability to talk about things afterwards,
how by staying around you might experience something unforgettable,
how to touch someone,
how is it always better dance first and think later

00130gallery Helsinki Finland