00130gallery näyttelyanalyysit/art analysis

00130Gallery
Korkeavuorenkatu 27 sisapiha
00130 Helsinki Finland

00130Gallery näyttelyanalyysit/
Art analysis



Dmitri Zudov – Black Screen
maalauksia
16.11.–3.12.06

Kuvataiteilija Dmitri Zudov on luonut 00130Galleryn näyttelytilaan yhtenäisen tilateoksen, joka koostuu mustilla seinillä vuorottelevista henkilökuvista ja asetelmista, sekä taustalla soivasta Muslimgauzen arabialaissävytteisestä musiikista. Zudovin yksityiskohtainen ja värien vastakkaisuuksilla pelaava maalaustapa luo vaikutelman seinille levittyvistä valkokankaista. Tunnelma on elokuvamainen ja häilyy jossain ajattomuuden ja nykyhetken välissä. Zudovin taiteen juuret ovat vahvasti realismissa. Teosten varsinaiset aiheet nousevat taiteilijan lähiympäristöstä – ihmisistä ja arjen esineistä. Muotokuvien ja asetelmien vuoropuhelusta syntyy kuitenkin kokonaisuus, joka haastaa kysymään, millaisena myös arjen kuvissa läsnä oleva tuntematon maailma meille näyttäytyy, ja kuinka näihin ongelmallisiin mielikuviin tulisi suhtautua.

Öljyvärein toteutetut muotokuvat esittävät Zudovin lähipiiriä ja ystäviä. Aitoutta ja rosoisuutta Zudov on tavoittanut maalaamalla elävän mallin mukaan. Joko profiilista tai puoliprofiilista nähdyt hahmot välittävätkin vaikutelmaa tiedostetusta tarkkailun kohteena olemisesta. Silti hieman poissaolevat ja kauas tuijottavat katseet luovat vakavan ja hillityn yleistunnelman galleriatilaan. Zudov on riisunut ilmaisunsa kaikesta ylimääräisestä ja irrottamalla henkilöt heidän omasta miljööstään, hän on asettanut muotokuvat toisiinsa nähden tasa-arvoiseen asemaan.

Zudovin kollaasitekniikalla tehdyt asetelmat antavat vastapainoa muotokuvien ajattomuudelle ja rakentavat pienen maailman henkilöiden ympärille. Perinteisesti 1600-luvun Euroopassa yleistyneet ruokia esittävät asetelmamaalaukset kuvasivat pikkutarkasti kiiltäviin astioihin aseteltuja kulinaarisia harvinaisuuksia ja olivat täten jonkinlaisia luksuselämän allegorioita. Samaan aikaan niin sanotut vanitas-aiheet toimivat makaabereina esityksinä elämän tilapäisyydestä. Memento morin hengessä vanitas-teema oli niin ikään moraalinen kannanotto elämän materiaalistumista ja turhamaisuuden korostumista kohtaan.

Zudovin teokset Vanitas I ja Vanitas II kääntävät perinteiset allegoriat modernille kielelle. Silkkisen pöytäliinan tilalla on naisten alusvaatekatalogi, ja pääkallot sekä tiimalasit ovat korvautuneet astetta tutummilla arjen symboleilla – eurokolikoilla, maksukorteilla ja avainnipulla. Vanitas II:een livahtaneet tupakat ja sytytin muistuttavat vielä konkreettisemmin välittömän elämän nautiskeluista.  Kaikki esineet ovat kuitenkin kylmiä, metallisia ja kiiltäviä, kuin itsensä mainoksia. Jopa ainoat orgaaniset esineet sitruuna ja papaija ovat koskemattomia ja saaneet laskennallisen arvon kaupan hintatarran muodossa.

Zudov on maalannut itsensä kiinnostavalla tavalla teoksiin mukaan. Vanitas-asetelmissa maksukorttien selkämys paljastaa nopeasti, kenen taskujen sisältö pöydälle on levitetty. Yhtälailla lähes huomaamaton taiteilijan signeeraus on piilotettu muihinkin asetelmiin olennaiseksi osaksi kuvakokonaisuutta. Muista muotokuvista poiketen näyttelyn kaksi diptyykkiä Helmi ja Tommy rakentavat suoran yhteyden potretin ja asetelman välille. Niissä muotokuvien rinnalla esitettyjen asetelmien aihelmat on helppo assosioida henkilöiden itsensä attribuuteiksi.

Teokset Aamiainen ja Välipala voidaan tulkita nykypäivän kattausasetelmiksi. Aamiainen kuvaa teekuppia, jonka keskellä kelluu houkutteleva sitruunanlohko. Kupin taustalle aseteltu sanomalehti otsikoineen läväyttää kuitenkin todellisuuden keskelle aamiaispöytää: ”Useita uhreja Bagdadin pommi-iskuissa”. Välipala puolestaan näyttää katsojalle kliinisen tyhjän lautasen ja siistit ruokailuvälineet, joiden taustalla ranskalainen päivälehti uutisoi Al-Aqsan marttyyriprikaatin liikkeistä. Pelottava ja turvallinen maailma törmäävät teosten pinnassa. Zudovin poiminnat sanomalehtien maailmasta välittävät kuvia naamioituneista toisista sekä tuntemattomista muukalaisista, jotka saavat vastakohdakseen mahtiaan uhkuvat poliittisen retoriikan käyttäjät. Asetelmien uutisotsikoissa kuolleiden määrät juoksevat jatkuvana numerovirtana, pahuus asemoituu vieraaseen ja kasvottomaan, ja maailmanpolitiikan konfliktialueet muuttuvat väkivallan näyttämöiksi. Nautiskelevan Ilta-teoksen pohjaksi liimatut sanomalehtileikkeet tuntuvat kiteyttävän uutisoinnin ylläpitämän kahtiajaon absurdeimmillaan: pääotsikon ”Useita siviilejä kateissa Irakissa” vierestä voimme lukea pienemmällä fontilla ”Suomalaiset turistit turvassa”. Näin maailmantapahtumista tulee etäännytettyä elokuvadraamaa, jonka länsimainen ihminen on hyväksynyt osaksi viatonta arkipäiväänsä. Tuoretta symboliikkaa käyttäen ja yllättäviä asioita yhdistämällä Zudovin Black Screen antaa mahdollisuuden nähdä tämän ”leikkitodellisuuden” taakse.

kirjoittaja: Laura Gelmi