Terhi Vuotto: Terhin keittiössä 00130gallery 22.4.-10.5.2009

Punajuurelta näyttävä muoto nimettömässä maalauksessa johdattelee Terhi Vuoton maalausten sarjaan. Maalaus on näyttelyn esittävin, sitä seuraavissa maalauksissa toistuu juureksen syvän hehkuva punaisuus, mutta niiden esittävyys on hyvin viitteellistä. Siitä huolimatta maalausten yhteys niiden lähtökohtaan, keittiöön ja ruuanlaittoon, on helppo käsittää. Vuoton maalaukset ovat silmänruokaa: värejä, muotoja ja materiaa, jotka kerrostuvat ja rinnastuvat toisiinsa maalauksen pinnassa.

Kuten Vuotto itse toteaa näyttelynsä tiedotteessa, ruuanlaitossa ja maalaustapahtumassa on jotakin samaa. Raaka-aineet sekoittuvat toisiinsa kattilassa ja niiden värit ja maut reagoivat toisiinsa. Maalari sekoittaa maaliaineita toisiinsa ja rinnastaa niitä. Sekä kokki että maalari muokkaa todellista materiaa, ja työskentely on ruumiillista. Siveltimen jäljet ja hangatut maalipinnat ovat jälkiä maalarin liikkeestä ja kosketuksesta. Maalauspohjalla maalikerrokset kuultavat toistensa läpi. Paksu, tumma värialue näyttää työntävän ohuen, vaalean alueen syvälle maalauksen sisuksiin niin kuin voimakas mauste peittää hennon maun vivahteet. Eri tavoin levitetty maali synnyttää maalauksiin tiloja ja liikettä.

Värit ovat enemmän kuin värejä sinänsä; ne kantavat mukanaan assosiaatioita ja merkityksiä. Vuoton maalauksista on löydettävissä väreinä ihmisen aistimat perusmaut makea, suolainen, hapan, karvas ja täyteläinen. Maalaustaiteen historiassa värin asema ei aina ole ollut helppo. Aistillisena ja tunteellisena pidetty väri on asetettu vastakkain älyllisen ja järjestystä ylläpitävän viivan kanssa. Ranskan rokokoon maalaustaiteessa tämä vastakkainasettelu kärjistyi kiistaksi siitä, mikä on hyvää ja virallista taidetta. Vanhat arvotukset voivat elää tiukassa, vaikka viivan ja värin vastakohtaisuus tuskin on absoluuttinen tosi. Väreissä on jotakin hallitsematonta ja vaikeasti käsitteellistettävää. Ehkä siksi, että värien havaitseminen on jossain määrin yksilöllistä. Väreihin liittyvät assosiaatiot voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia. Silti värien merkitykset ovat myös kulttuurisesti sisäistettyjä ja yhteisiä. Vai voisiko aniliininpunainen olla hapan ja kirkas vihreä makea?

Väri voi olla Vuoton maalauksissa korostuneempi, mutta niissä on myös viiva. Muodon antava ääriviiva ohjaa näkemään maalaukselle ulkoisia viittauskohteita, mutta ei viivan merkitys tyhjene pelkästään kohteen esittämiseen. Näyttelyn abstrakteissa maalauksissa viiva on yksi maalauksen tilan toimija, rajanvetäjä. Vuoton maalauksissa korostuu aiheita enemmän maalauksen katsojaa houkutteleva materiaalinen läsnäolo, joka toimii alustana eri aisteja yhteenkietoville mielikuville.

Saara Karhunen