Mailis Saralehto Rekola: Installaatioita ja videoinstallaatioita
2.9-20.9.2009 
Mailis Saralehto Rekolan teokset vaativat katsojaltaan aikaa ja ajattelua, sillä ne avautuvat sekä idean että konkretian tasolla kovin moneen ulottuvuuteen. Kauhuestetiikalla pelaavat teokset ja niiden sijoittelu näyttelytilaan haastavat katsojan tirkistelemään vuorollaan jalkatukeen, matkalaukkuun ja veriseen peiliin, pohtimaan merkityksiä teoksille ja niiden aiheuttamille reaktioille. Näyttely vetoaa kuoleman kiehtovuuteen aivan kuten kauhuelokuvat, sairaalasarjat ja rikoskertomukset. 
Kuten usein käsitteellisessä taiteessa, teosten nimillä on myös Saralehto Rekolan näyttelyssä suuri merkitys. Muotokuvamaalaus Valerie (Icons of Post-Pop sociology) viittaa Valerie Solanasiin, yhdysvaltalaiseen feministiin ja kirjailijaan, joka tunnetaan parhaiten yrityksestään murhata pop-taiteilija Andy Warhol. Viereinen teos Manifesto II on kuin Missä X -karkeista koottu katkelma Solanasin SCUM Manifestista. Ensi näkemältä Los Niños Héroes -installaation helmiäisvalkoisella värjätyt lamppupäiset leikkiaseet antavat vaikutelman pasifistisesta monumentista, kynttiläalttarista. Nimen takaa paljastuu jälleen uusia merkityksiä: Los Niños Héroes viittaa kuuteen poikasotilaaseen, jotka kuolivat puolustaessaan Meksikoa Chapultepecin taistelussa. Teoksen voidaan katsoa myös heijastelevan poikasoturien kunniaksi tehdyn marmorimonumentin muotokieltä. 
Ensimmäistä huonetta hallitseva The Grinder (Le Tour de la Mort) on jalustalle asetettu puinen kirkon pienoismalli, jossa on jonkinlainen jauhajan (grinder) vipu. Kirkon oviaukosta avautuu näkymä alttariosaan, jonka digitaaliselta kuvakehykseltä pääsemme seuraamaan pakokauhuista juoksua hautakammiota muistuttavan tilan käytävillä. Lisänimi Le Tour de la Mort on monimerkityksinen: se voi viitata kirkon torniin (kuoleman torni), toisaalta videon sisältöön (kuoleman kierros), mutta myös kirkon vivun konkreettiseen kääntämiseen.  
Myös videoinstallaatiot Terminal ja Distill life käyttävät hyväkseen teokseen upotettua digitaalista kuvaa kuoleman olemuksen tavoittelemisessa. Distill life hahmottelee kuoleman tiloja kauhuelokuviin assosioituvan äänimaailman sekä hautausmaa- ja metsäkuvaston kautta. Matkalaukkuun sijoitettu Terminal viittaa matkalle lähtöön, toisaalta kuolemaan johtavan sairauden viimeiseen vaiheeseen: teos kuljettaa katsetta sairaalamaisen tilan läpi kohti viimeisintä ovea. Myös Fin de siècle -teos mustine perhosineen viestii tietyn aikakauden päättymisestä, vääjäämättömästä lopusta.  
Saralehto Rekola leikittelee teosten materiaaleilla, tekniikoilla, käsitteillä ja niiden meissä synnyttämillä kerrostuvilla merkityksillä. Merkitysten päällekkäisyydet luovat mielenkiintoisia kontrasteja: kauhussa on kauneutta, kuolemanvakavuudessa huumoria. Teokset ovat itsenäisiä, mutta muodostavat eheän, toisiaan tukevan kokonaisuuden, ja intiimissä galleriatilassa niitä voisikin tarkastella myös yhtenä kuolema-aiheisena installaationaan. 
Käsitetaiteessa taiteilija on perinteisesti analyytikko, joka tuottaa älyllisiä oivalluksia, ei niinkään visuaalisia tai tunneperäisiä kokemuksia. Saralehto Rekola kuitenkin yhdistää nämä kolme puolta. Moniulotteiset teokset esittävät arvoituksia katsojalle mutteivät pysähdy merkityksiin tai selity tyhjiksi. Näyttelytiedotteessaan Saralehto Rekola viittaa haavakulttuuriin (wound culture), ruumiin spektaakkeliin, jota media toistaa ja uusintaa mekanismeillaan. Näyttely voidaankin nähdä tutkielmana siitä, miten toisaalta esitämme, toisaalta tarkastelemme kuolemaa - mistä kuoleman audiovisuaalinen maailma rakentuu.
 
Maikki Lavikkala