.Jenny Renlund 30.9-18.10.2009

Jenny Renlundin näyttely koostuu seitsemästä värikkäästä teoksesta. Suurin osa näyttelyn maalauksista on järjestetty teoskokonaisuuksiksi, ryhmiksi tai sarjoiksi. Vaikka maalaukset ovat suhteellisen pienikokoisia, ne ovat kuitenkin todella ilmaisuvoimaisia ja taiteilijan värien käsittely on vahvaa. Myös muodot ovat hallittuja. Värien energisyydestä ja elinvoimaisuudesta huomaa helposti sen, minkä Renlund itsekin on todennut: meitä ympäröivä väri- ja muotomaailma toimii perustana ja inspiraation lähteenä hänen taiteelleen. Voimakkaat värit vangitsevat katsojan ja saavat tarkastelemaan maalauksia lähemmin.

Tarkemmin katsottuna lähes kaikki näyttelyn teokset ovat luontoaiheisia. Kuvissa aiheet on kuitenkin etäännytetty, eikä ensi katsomalla niitä välttämättä huomaa. Ne vaativatkin tarkempaa tarkastelua, ennen kuin avautuvat katsojalle. Esimerkiksi karkinvärisen, vaaleanpunertavan Peti-teoksen koukeroista löytyy lähemmällä tarkastelulla marjoja, ja sama aihe toistuu kuudesta pienestä maalauksesta koostuvassa Ylitsevuotavassa. Muutkin teokset palaavat tavalla tai toisella luontoon. Luontokuvasto näkyy myös teosten nimissä.

Vaikka taiteilijan öljyvärien käsittely on taitavaa, suosikkini näyttelyn teoksista on kuitenkin muista poiketen akvarellein ja akryylivärein maalattu Pilvinen. Siinä taiteilijan kädenjäljessä on mielestäni nähtävissä vielä enemmän herkkyyttä kuin muissa teoksissa. Kuuman kesäisen päivän jälkeisen ukkosen uhan voi aistia selkeästi. Viereinen teos, Rajuilma, koostuu puolestaan kolmesta tummasta maalauksesta. Siinä, kuten muissakin näyttelyn teoksissa tunnelma on helposti tavoitettavissa. Teokset toimivatkin ensisijaisesti tunteen ja tunnelman kautta. Niissä on samalla jotain tavoittamatonta, vinksahtanutta ja unenomaista.

Teokseen Pensaikko on kuvattu pensaan lehtien seasta esiin pistävä hoikka ja kutsuva sääripari. Katsoja miettii haluamattaankin, mitä jalat puskassa tekevät ja minne loppuosa naisesta on kadonnut. Teoksen melko pieneen kokoon suhteutettuna jalat ovat melko suuret, ja tuovat mieleen Liisan, joka tyhjästä ilmestyviä keksejä ja juomaa nautittuaan vuoroin kutistuu ja vuoroin kasvaa, kunnes lopulta ajautuu kaninkolosta sisään Ihmemaahan. Teos liittyykin selkeästi ihmisen kamppailuun luonnon kanssa- tai sitä vastaan. Kuten taiteilija itsekin on todennut, on kyse tasapainopainopelistä, joka usein horjuu. Katsoja jääkin miettimään, kasvaako säärten päässä oleva nainen pensaikosta, vaiko pensas naisesta.

Aura Dufva