00130gallery näyttelyanalyysit/art analysis
back-home

00130Gallery
Korkeavuorenkatu 27 sisapiha
00130 Helsinki Finland

00130Gallery näyttelyanalyysit/
Art analysis



00130Galleryn kaksi huonetta on pimennetty. Esillä on kaksi teosta. Toisessa huoneessa oleva video Antimatter muodostaa yhdessä toisen huoneen Universal -ääni-installaation kanssa teosparin. Näyttely päättää PINK TWINS -kaksikon ensimmäisen kymmenvuotissuunnitelman. 

Vuodesta 1997 toiminut PINK TWINS työskentelee elektronisen musiikin ja videotaiteen parissa. Heidän toimintansa on näyttelyssä ikään kuin tiivistetty kahteen teokseen. Ääni-installaatiossa kuultava musiikki onkin peräisin useamman vuoden ajalta. 

Ensimmäisessä huoneessa oleva äänetön video Antimatter tuo kaikessa hiljaisuudessaan mieleen PINK TWINSILLE tyypillisen musiikin. Voi melkein kuulla miten kone tuottaa elektronista musiikkia videon kuvan tahdin mukaisesti. Kuva väreilee, särkyy, muuttuu ja katkeilee. Se on hypnoottinen, ärsyttävä, rauhaton, mutta samalla rauhallinen. Silmien eteen ilmestyy television lumisadetta muistuttava kuva, joka muuttuu savuksi tai vedenalaiseksi maailmaksi, joka vuorostaan muotoutuu kristallien tai värisevien lehtien kaltaiseksi. Välillä teos on mustavalkoinen, välillä se kylpee väreissä. Monesti tulee mieleen lapsuuden kaleidoskooppi-putket, jotka antoivat uuden ulottuvuuden tavalliseen kuvaan.  

Tuntuu siltä, että teos nimensä mukaisesti yrittää pilkkoa kuvassa olevan materian. Kun antihiukkasista koostuva antimateria (Antimatter) joutuu kosketuksiin tavallisten hiukkasten kanssa ne molemmat tuhoutuvat ja niistä vapautuu sähkömagneettista säteilyä. Videon sisältö voisi ajatella kuvaavan juuri tätä tapahtumaa. 

Toinen huone on täytetty akustiikkaelementeillä. Niitä on paljon; rinnakkain, päällekkäin, limittäin ja sisäkkäin. Keskellä, elementtien ympäröimänä on musta sohva. Istuudun. Universal –teoksessa en ole vain akustiikkaelementtien vaan myös äänmaailman ympäröimänä. 

Äänimaisema on ajoittain rauhoittava, ajoittain häiritsevä. Se on kohinaa, raaputusta, valuvaa vettä, suhinaa. Välillä on hiljaista, välillä tunnen olevan kauhuelokuvassa. Muukin maisema muuttuu; akustiikkaelementit ovat vuoristoa, tuntematonta maastoa, turvaa ja samalla turvattomuutta. Ne saavat yhdessä äänimaailman kanssa mielikuvituksen laukkaamaan. 

Näyttelyn kaksi teosta täydentävät toisiaan. Toisessa on pääosassa kuva, toisessa ääni. Valon puute antavat niille mystisen olemuksen, tuntuu että niiden keskellä on toden teolla irti arjesta. Samalla ne tuovat esiin sen miten ja mitä PINK TWINS on viime vuosikymmenen ajan tuottanut. Jään odottamaan miltä PINK TWINSIN seuraava vuosikymmen näyttää?