00130Gallery
Korkeavuorenkatu 27 sisapiha
00130 Helsinki Finland
00130Gallery näyttelyanalyysit/
Art analysis
Näyttelyanalyysi
Arja-Riitta Nieminen 5.11.–23.11.2008
00130Gallery
Arja-Riitta Niemisen näyttely Iholla, ihon alla koostuuyhteensä kahdeksasta melko kookkaasta akryylimaalilla pingottamattomalle puuvillakankaalle maalatusta teoksesta. Teokset ovat epäsäännöllisen muotoisia, ja kuten Nieminen itsekin sanoo, kuin välähdyksiä jostain isommasta kokonaisuudesta. Monet päällekkäiset, toisensa osittain peittävät maalikerrokset tekevät maalauspinnasta täyteläisen, mutta saman aikaan herkän oloisen. Pinnat ovat laajoja ja yhtenäisiä, mutta tuntuu kuin väripinnan alla kuultaisi joltain. Kerrokset kätkevät ja peittävät alleen. Ne myös kutkuttavat mielikuvitusta. Tekisi mieli kuoria pois osa maalikerroksista, jotta näkisin, mitä alta löytyy.
Teossarjassa Naisen päävärit kuvat jakaantuvat kahteen osaan. Teoksen toinen puoli on maalattu yhdellä, murretulla värillä. Toiselle puolelle Nieminen on maalannut utuisen naishahmon. Naishahmot ovat impressionistisella väripaletilla toteutettuja ja usein melkein häviävät tai sulautuvat taustaansa. Hahmojen rajat ovat häilyviä, kenties samalla tapaa kuin nykynaisen rajat usein ovat tämän liikkuessa nopeasti paikasta ja roolista toiseen. Naisten asennot puolestaan ovat kippuraisia, eivätkä hahmot luo katsettaan ulos maalauksesta katsojaan, vaan ovat kumartuneet kuin suojelemaan itseään ja omaa reviiriään. Niemisen naishahmot ovat sisäänpäin kääntyneitä, omiin maailmoihinsa uppoutuneita.
Samaa naiseuden tematiikkaa jatkavat teokset Neitsyt Marian ilmestys 1 & 2. Teosten lihallisen punaiset sävyt tuovat hieman ristiriitaisesti mieleen keskiajan kirkkotaiteen voimakkaat värit. Myös aihevalinta tuo katsojan ajatukset samaan suuntaan. On kuitenkin mielenkiintoista, ettei Nieminen ole kuvannut Neitsyt Marian ilmestystä totutulla, tuhansia kertoja toistetulla tavalla, vaan tuonut teokset vahvasti nykypäivään, pois keskiajan kirkkojen kaikuvista saleista. Teossarja tuo vahvasti mieleen yhdysvaltalaisen Judy Chicagon 1970-luvun feministiset naisen seksuaalisuutta kuvanneet teokset. Renessanssin ja keskiajan kirkkotaiteen väreihin ja perinteisiin yhdistettynä vertaus on mielenkiintoinen.
Aura Dufva