Tiina Nevanperän maalauksissa metsän kuvaaminen lähtee liikkeelle muistin ja
alitajunnan kerroksissa ja laajenee kohti kollektiivisia myyttejä. Metsä on
teema, jonka avulla Nevanperä kääntelee ihmisen suhdetta sekä luontoon että
kulttuuriin. Vanha vastakohtapari nousee esille jo näyttelyn ensimmäisessä
maalauksessa "Mustavetinen järvi", jonka rannalla keikistelee marmorinen
kylpijänainen, eräs klassisen kuvataiteen perusaiheista. Kuva naisesta on
leikattu valokuva, joka on kiinnitetty paksuin tummin siveltiminvedoin
maalatun järven rannalle. Nainen on mustan veden rannalla kammottava kuin
Lorelei, joka houkuttelee metsässä kulkevia aina syvemmälle sen hämärään.

Metsä ja luonto nähdään usein kulttuurin kääntöpuolena tai toisena puolena,
tai nimenomaisesti Toisena, kulttuurin tavoittamattomana ja sitä uhkaavana.
Nevanperän maalaukset pitävät sisällään myös tunteen uhkasta mutta uhka ei
nouse niinkään luonnon vieraudesta vaan sen tuttuudesta, sen tummien ja
murrettujen sävyjen sekaantumisesta muutaman maalauksen pohjavärinä
käytettyyn hyökkäävään neonpunaiseen. Luonnon murretut sävyt ja kulttuurin
kirkas keinovalo kerrostuvat ja lomittuvat maalauksissa eikä kumpikaan saa
vakaata asemaa pohjalla tai pinnalla.

Nevanperän metsät ovat syksyisen tummia. Toisaalta metsä on lämmin ja
lohdullinen, toisaalta yksinäinen ja surumielinen. Metsässä vuoret saattavat
taipua kulkijan ylle kuin kuusten latvat, kuten maalauksessa "Vuoret".
Riippusilta kulkee taulun alareunassa ikään kuin katsojan maailmasta kohti
vuoria. Vuorijonon sisällä asustaa omituinen hahmo, kahden takajalan varassa
seisova musta karhu. Onko se karhu vai nalle? Luontodokumentin vai
iltasatujen faunaa? Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Metsä on myös kutsuva koti. Kahdessa pienikokoisessa soikeassa maalauksessa
on rakennettu metsään maja seka- ja kollaasitekniikoilla. Metsä houkuttelee
piiloutumaan ja rakentamaan kodinomaista ympäristöä, se pakottaa muokkaamaan
itsensä asuttavaksi. Majat ovat konkreettisia tapoja muokata metsää omaksi,
oksia, telttanaruja ja kotoista tapettipaperia.

Nevanperä kuitenkin rakentaa metsän merkityksiä kulttuurisessakin mielessä
hyödyntämällä erityisesti satuperinnettä. Pienelle metallilevylle on
maalattu Hannu ja Kerttu, satumetsien kuuluisin sisaruspari. Maalaus
"Talvinen tarina" taas tuo mieleen H.C. Andersenin ruman ankanpoikasen.
Jäätyvän lammen sulassa keskiosassa ui joutsen. Joutsen muodostuu reliefin
tapaan kankaan pinnalle, se on tehty muovisesta lelusta. Tässäkin
maalauksessa sulautuvat yhteen eläinleikit, satumaailma ja luonto. Myytti
veteen kiinni jäätyvästä joutsenesta ja joutsenesta viestinviejänä runon ja
toden maailman välillä ovat läsnä Nevanperän kuulaassa "Talvisessa
tarinassa". Itse joutsen vaan on teollista kitschiä, voimakkaasti
inhimillistetty figuuri, sen poskillakin kukertaa roosanväri. Samaan
maailmaan vie "Bambi", suoraan silmiin katsova kauris. Bambin silmiä
kehystävät tekoripset ja eläimen taustalla huutavat neonpunaiset ja
-oranssit kukkaornamentit. Eläin ja ihminen, metsä ja satu, lokakuun tumma
kosteus ja kaupallinen neonmaailma solmiutuvat Nevanperän maalauksissa
toisiinsa.

"Be careful Sophia Loren" varoittaa teksti pienen maalauksen pinnalla. Muuta
Sophiasta ei näykään kuin sääret, kun nainen kellahtaa alaspäin jonnekin
syvälle. "Sophia Loren ja maailmanloppu" on maalauksen nimi. Vaaleanpunainen
mekko ja aikakauslehteen painettu kaunotar häviää metsään, paperi kostuu ja
hajoaa, alkaa haista mullalta. Paperikaunotar palaa osaksi metsään, kaatuu
kantoon, josta on tullutkin. Ehkä oikeus on tapahtunut.

kirjoitus on osa 00130Galleryn ja Helsingin taiteentutkimuksen opiskelijoiden yhteisprojektia, kirjoituksen tehnyt Maaria Pääjärvi