Niina Lehtonen-Braun: ABSENCE
Videoinstallaatio 27.2. - 16.3.2008

Kuinka kuvata tunnetta, jonka poissaoleva asia jättää jälkeensä? Tai kuinka esittää sitä jotain, joka ei ole enää läsnä – puuttuvaa tai mennyttä, ehkä jo kaukaiseksi muuttunutta? Niina Lehtonen-Braun tarttuu poissaolevan esittämisen paradoksiin videoinstallaatiossaan Absence.

Poissaolevakin jättää jälkeensä merkkejä, ikään kuin todisteeksi tapahtuneesta. Puutarhapöydän ja kahden muovituolin ympärille rakennetussa installaatiossa poissaolevan poissaolo paljastuu ajan kuluttamien pienten yksityiskohtien kautta. Teos on täynnä ihmisen jättämiä jälkiä, joihin ihmisen ulkopuolella kuluva ”luonnon aika” on tuonut oman lisänsä. Käpristyneet appelsiininkuoret tai kuivuneet kahviläiskät pöydän pinnassa houkuttelevat kuvittelemaan asetelman ympärille kertomuksen. Kuinka kauan mahtaakaan olla kulunut aikaa siitä, kun kesäsandaalit ja puutarhaletku unohtuivat paikoilleen? Kuka keräsi valkoiset kukat vesilasiin? Miksi kaikki keskeytyi? Ruohomatolle varisseet havunneulaset ja kivilyhtyyn sisään satanut vesi vihjaavat, että jokunen tovi on jo vierähtänyt. Tuntu ajan suhteellisuudesta on voimakkaasti läsnä: tapahtumat jatkavat kulkuaan jossain muualla, mutta tässä pöydässä inhimillinen aika on pysähtynyt.

Gallerian toisessa huoneessa olevassa videoteoksessa ajan kulumista osoittavat luonnossa näkyvät muutokset. Kukkivat tuomet, pelloilta sulava lumi tai routaisesta maasta läpi puskevat kaislat ovat merkkejä ”luonnon ajan” kulumisesta. Videon ontto ja humiseva äänimaailma kannattelee kuvaa ja johdattelee ajatusta tuonnemmaksi, kuvan ulkopuolelle. Absence voidaan ymmärtää myös mielen tunnetilaksi, poissaolevuudeksi, jossa ajatukset harhailevat omia polkujaan. Videoteos palautuukin kysymyksiin muistoista ja identiteetistä. Siinä seikkaileva lapsi tuo mukaan tunteen subjektiivisesta ajan kokemisesta: vuodenajat vaihtelevat satunnaisessa järjestyksessä ikään kuin liukuen muistosta toiseen. Mielen viipyily muistoissa tuntuu olevan ainoa tapa tavoitella mennyttä ja rakentaa polkua tämän hetken ja tuon poissaolevan ajan välille.

Lehtonen-Braunin videoinstallaatio pelaa tunnistettavilla mielikuvilla. Poissaolevan tai poissaolevuuden synnyttämiä tunteita ovat haikeus, nostalgia ja kaiho. Samalla Lehtonen-Braun on kuvannut ihmisen tapaa hahmottaa aikaa kesinä ja talvina. Mieli rakentaa tuntemuksista, välähdyksistä ja aistimuksista ehjiä kertomuksia, jotka sulkeutuvat muistoiksi – lapsuuden kesiksi tai nuoruuden keväiksi. Joskus muistot ovat lohduttomampia, kuten kiteyttää teksti pienessä kollaasiteoksessa: ”Some winters are harder than others”. Onneksi poissaolevan kuvittelu, muistelu ja etsiminen antavat mahdollisuuden käyskennellä täällä ja toisaalla olemisen rajoilla.