00130gallery näyttelyanalyysit/art analysis
back-home

00130Gallery
Korkeavuorenkatu 27 sisapiha
00130 Helsinki Finland

00130Gallery näyttelyanalyysit/
Art analysis



Tyko Elo
Hirmut vailla nimeä
21.3 -8.4.2007

00130Galleryn näyttelytilaan astuvaa tervehtii ensimmäisenä värikäs, suurisilmäinen lintu. Kattoon kiinnitetty silikonista ja polyuretaanista valmistettu lintu antaa rauhallisen ja tyyneen vaikutelmaan. Katsoja astuu ikään kuin satumaailmaan, lapsuuden turvalliseen fantasiaan. Räiskyvän värikkäät veistokset tuovat kaikessa levottomuudessaan katsojalle rauhan tunteen.

Elon hirmut ovat fantasiaolentoja, ne houkuttelevat tutkimaan itseään läheltä ja kaukaa. Väri ja muoto muuttuvat, aivan kuten teosten teollinen ”iho” eläisi. Ihmisen silmä etsii pakostakin veistoksista tuttuja muotoja. Töistä tulee koiria, kaloja, tuttuja lintulajeja. Taitelija myöntää että hänelle itsellekin käy näin; pyrkimyksenä on luoda jotain ihan uutta tähän maailmaan, mutta lopputuloksesta hän etsii olemassa olevia tunnettuja eläinlajeja. Tällä tavalla syntyvät myös teosten nimet, esimerkiksi Haukikoira? sattui valmiina muistuttamaan sekä haukea että koiraa.

Jokaisen teoksen nimen jälkeen tulee kysymysmerkki. Nimi kyseenalaistetaan näin heti kättelyssä. Ovatko Elon luomat olennot sittenkään hirmuja? Samalla nimet antavat katsojalle myös tilaa nähdä teoksissa oman mielikuvituksen tuotteita. Taiteilijan antama nimi on vain yksi ehdotus, mutta ei missään nimessä ehdoton sellainen. Näyttelyn nimi ”Hirmut vailla nimeä”, tuo tähän toisenkin ulottuvuuden; ehkä ongelmana on se että emme osaa nimetä maailmamme hirmuja. Taitelija itse onkin sitä mieltä että hirmut ovat vain viattomia olentoja tässä maailmassa. Hänen mielestä ne oikeat hirmut taidammekin olla itse me ihmiset.

Elo löytää lähdemateriaalinsa ajankohtaisista aiheista ja varsinkin lastenohjelmista; sieltä on löytynyt inspiraatio esimerkiksi Saatanan made? –työlle. Tao Tao pandasta kertovassa piirretyssä selitetään mateen alkuperää; se on koottu Jumalalta ylijääneistä eläinosista. Elon muokkaamassa versiossa Jumala ja Saatana viettävät kostean illan kapakassa, josta matka jatkuu Jumalan luokse. Siellä Saatana löytää ylijääneitä osia, joista kokoaa mateen seuraavan aamun krapulassa. Jumalakin on tyytyväinen lopputulokseen. Mateen epäonneksi sen päälle kuitenkin aivastetaan vahingossa, ja häpeillen limaiseksi muuttunutta kehoaan se ottaa kotipaikakseen järven pohjan. Limaiselta näyttää Elonkin made, tosin se on samalla iloisen värikäs, voimakas ja kiehtova. Katossa roikkuessaan se muistuttaa värikästä idän lohikäärmettä, salaperäistä ja monimerkityksellistä olentoa.

Useimmiten työllä ei kuitenkaan ole näin tarkkaa tarinaa takanaan. Elo itse kuvaa työskentelytapaansa Pollock -tyyliksi, amerikkalaisen action-painting -suuntauksen luoneen taitelijan mukaan. Elon teokset ovat syntyneet jänisverkosta muodostetun ”luurangon” ympärille, jonka päälle taitelija on pursottanut silikonia ja polyuretaania. Tekniikan takia ei lopputulosta voi kontrolloida, mutta luurankoa kyllä. Teosta hän työstää kunnes se tuntuu valmiilta, hauskannäköiseltä, ainutlaatuiselta olennolta.

Juuri silikoniin ja polyuretaanin Elo päätyi opiskellessaan Imatralla kuvanveistoa. Kuvanveistoluokka oli remontissa ja perinteisten materiaalien tilalle oli keksittävä materiaali jota voisi työstää tavallisessa huoneessa. Elo otti käyttöönsä täyttömateriaalit, jotka ovat kevyitä, kestäviä ja lisäksi halpoja. Uudet materiaalit kuvanveistossa antavat myös mahdollisuuden tutkimusmatkailulle taiteessa. Koska taitelijaa kiehtoo sekä ajankohtaiset aiheet että fantasia, tuntuu perinteinen taide usein liian vanhalta. Toisaalta uudet fantasiaelokuvat keskittyvät liikaa teknologiaan sen sijan että loisivat jotain ihan uutta. Kuten uuden eläinlajin.

Elo on mielenkiinnolla seurannut mm. uusien eläinlajien löytymistä maailmalla ja niiden nimeämistä. Teosten keskellä kävellessä tulee väistämättä mieleen luonnonhistoriallisen museon näyttely. Teokset muistuttavat tuntemattomia eläimiä ja ripustus seuraa eläinmuseoiden mallia; linnut ja made roikkuvat katossa kun taas maalla elävät olennot seisovat lattialla.

Kokonaisuudessaan näyttelyn toteutuksessa on käytetty huumoria, teoksista tulee hyvä mieli ja ne antavat mielikuvitukselle turvalliset rajat. Ekspressiiviset teokset ovat kaikessa värikkäisyydessään ilo silmälle ja samalla kannanotto maailmalle.


kirjoitus on osa 00130Galleryn ja Helsingin taiteentutkimuksen opiskelijoiden yhteisprojektia, kirjoituksen tehnyt Christine Langinauer